.......Palatkaamme ajassa taaksepäin....
Aikaan jolloin työnteko oli osa elämää. Aikaan jolloin välitettiin naapurista. Aikaan jolloin osattiin elää...
...Aikaan jolloin karja kulki metsäpolkujapitkin metsälaitumille, jolloin ei vielä oltu kuultu sähköpaimenista, kännyköistä, netistä eikä kiireestä. Aikaan jolloin ihmisillä oli aikaa toisilleen. Tähän aikaan haluaisin kurkistaa, ja ehkäpä siellä viihtyisin. Olen monesti miettinyt kuinka väärään aikaan olenkaan syntynyt. Nykyinen tehotuotanto ajaa ihmiset tuhon partaalle. Enää ei ole aikaa välittää naapurista. Ei ole aikaa edes omalle perheelle. On kiire...kiire...kiire... On kiire töissä, pitää ehtiä niin paljon, ansaita niin paljon. Moni ei huomaa oman kiireensä lomaan katoavia lapsiaan, ennenkuin lapset viimein saavat vanhempansa heräämään. Onko silloin liian myöhäistä?
...Tahtoisin kulkea vanhoja lehmipolkuja, paimentaa muutaman kantturan vihreälle niitylle. Istahtaa ojanpientareelle kuuntelemaan lintujen laulua.
Miksi..miksi me hukkasimme arvokkaan aikamme koneellistuneen sydämettömän nykyisyytemme alle?

Tähän sydämeen olen sitonut palan kadotettua mennyttä aikaamme. Koristakoon ja muistuttakoon se seuraavaa omistajaansa katoavaisesta elämästämme...