Tammikuinen talvipäivä

Lumipeite on laskeutunut peittämään alleen kaiken harmauden,

antamaan kaikelle valkean pehmeyden.

Pihan koskemattomuuden rikkoo pienten kissankäpälien jäljet,

koirantassujen jäljet, monenkokoisten lastenkenkien jäljet,

suksien, pulkkien ym jättämät painaumat.

Lumipeitteen koskemattomuudesta ei siis ole tietoakaan.

Karua se olisikin, oma piha koskemattomana, hiljaisena.

Nyt elämän täyttää...elämä.

Lasten riemu ja nahistelu,

pienen tuhina, parkaisu.

Koiran haukunta, kissan maukuna.

Monenmoinen meteli.

Monesti olen kiitellyt,

että asumme maalla.

On tilaa elämälle ja elämän äänille.

Saavat lapset hihkua pihalla,

ilman naapureiden luomia nyrpeitä katseita.

Maailmaan pitää mahtua elämää,

ääntä, meteliäkin.

Joskus kuitenkin koittaa hiljaisuudenkin aika..

Annetaan elämän kuulua tänä vuonna!!!