(Kirjasta Christina Strutt
Menneen ajan tunnelmaa)
Haaveita ja unelmia.
Niinpä, ja haaveiksi taitaa jäädäkin.
Kyllä joskus on päiviä, jolloin ei sitten mikään
onnistu :/
Ja tämä taitaa olla elävä esimerkki sellaisesta!!!!
Yöllä valvoskellessani, (tyttö taas valvotti)
palasi mieleeni jälleen idea.
Kauan aikaa on pitänyt kaivaa vanhat sängynpäädyt
esiin vanhan navetan kätköistä.
Pikkasen korottaa, pikkasen hioa, pikkasen maalata...
On niin mielessä lopputulos (mikäli se edes onnistuisi).
Pakkohan se oli lähteä kinoksia koluamaan,
vaan kuinkas kävikään?
Vei kinokset voiton!!!!
Eipä puhettakaan, että olisin navettaan saakka
selvinnyt.
Pah!!!
Jos olisi aikaa, kaivaisin tieni perille,
vaikka sillä lasten muovilapiolla,
vaan tytön päikkäriaika on rajallinen, eikä tunti riitä
kaivaustöihin!!!
Pitää vissiin vaan niellä kiukku, ja pyydellä isäntää
jälleen avuksi.
Haaveita ja unelmia on niin paljon.
Haluaisin valkoisen portaikon yläkertaan
(kun vaan olisi yläkerta).
Haluaisin ison, koko talon levyisen kuistin, tai terassin,
(vai mikä lienee nimeltään)
amerikan karjatilan tyyliin.
Haluaisin ristikot ikkunoihin.
Pitäähän niitä haaveita ja unelmia olla,
eikä kaikkien tarvitse toteutua.
Elämä oli tylsää jos saisi kaiken
haluamansa.
Mutta ne sängynpäädyt minä haluan!!!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti