perjantai 27. tammikuuta 2012

Kirjallisuutta kerrankin

Vuosi on alkanut kirjojen parissa,
tai no.. hyvin vähän kyllä aikaa liikenee lukemiseen
mutta pienimmäistä imettäessä on saanut pari kirjaa
käytyä läpi.
Rakastuin,
nimittäin Nicholas Evansin kirjoihin luettuani syksyllä
hevoskuiskaajan.
Joulukuussa luin Evansilta toisen kirjan, suden läheisyyn, jota suosittelen kyllä lämpimästi.
Sitten pitikin etsiä huutonetistä kaikki neljä kyseisen kirjailijan kirjaa.
Nyt on menossa tulisielut, ja kivalta vaikuttaa sekin.

Tammikuussa tuli luettua  yksi kirja Catherine Cooksonilta. 
Mallenin tyttö. Tämän olen kyllä tainnut lukea jo aiemminkin.
Cookson kuuluukin lempikirjailijoihini. Tykkään lukea menneistä ajoista.

Serkkuni Anu Holopaisen kirjoittaman Varjoja luin myös tämän kuun aikana.
Anun kirjoista olen myös aina pitänyt. Ehkä kirjat ovat tarkoitettu hieman nuoremmille, mutta minä tykkään kyllä lukea näitä.

Äidiltä sain syntymäpäivänä Belinda Bauerin Hautanummi- kirjan. Tämä vielä odottelee hyllyssä. Vielä ei ole aika näin jännittävälle kirjalle.. mutta varmaan pian koluan läpi tämänkin. Vaikuttaa ainakin mielenkiintoiselta kansitekstin perusteella.
Hyllyssä odottelee vuoroaan vielä Evansin kylmät vuoret.

Kirjojen maailmaan on kiva uppoutua, usein valitsenkin illalla mieluummin kirjan kuin telkkarin.

Cooksonin kirjat haluaisin kerätä kaikki. 
Danielle Steel kiinnostaa myös Aave kirjan luettuani.
Huutonetistä saakin muuten usein edullisesti aivan lukemattomia kirjoja, harmi vain että postikulut tekevät kivan lisän muuten edulliseen hintaan..

Oikein mukavaa pakkaspitoista viikonloppua!

tiistai 10. tammikuuta 2012

Miten pienet ovat pienet varpaat..

perjantai 6. tammikuuta 2012

Tammikuinen talvipäivä


Lumipeite on laskeutunut peittämään alleen kaiken harmauden,
antamaan kaikelle valkean pehmeyden.
Pihan koskemattomuuden rikkoo pienten kissankäpälien jäljet,
koirantassujen jäljet, monenkokoisten lastenkenkien jäljet,
suksien, pulkkien ym jättämät painaumat.
Lumipeitteen koskemattomuudesta ei siis ole tietoakaan.
Karua se olisikin, oma piha koskemattomana, hiljaisena.

Nyt elämän täyttää...elämä.
Lasten riemu ja nahistelu,
pienen tuhina, parkaisu.
Koiran haukunta, kissan maukuna.
Monenmoinen meteli.

Monesti olen kiitellyt,
että asumme maalla.
On tilaa elämälle ja elämän äänille.
Saavat lapset hihkua pihalla,
ilman naapureiden luomia nyrpeitä katseita.

Maailmaan pitää mahtua elämää,
ääntä, meteliäkin.
Joskus kuitenkin koittaa hiljaisuudenkin aika..
Annetaan elämän kuulua tänä vuonna!!!